torstai 26. kesäkuuta 2014

CDI4* Perl: Emma Kanervalla MM-kvaalit kasassa

Emma Kanerva ja Lord of Lennox vF saivat tänään toisen MM-kvaalituloksen eli ratsukolla on nyt molemmat kisoihin tarvittavat tulokset kasassa. Ratsukko sijoittui vasta kolmannessa kansainvälisessä GP-luokassaan kahdeksanneksi tuloksella 68,760 prosenttia. Luokan voitti ylivoimaisesti Saksan Isabell Werth kokeneella Don Johnson FRH:lla prosentein 77,320.

"En ajatellut kauden alussa, että Lord of Lennoxista olisi vielä tänä vuonna arvokisoihin, se oli sen verran vihreä minulle tullessaan. Mutta jos se edelleen kehittyy, ihan kiva juttu olisi MM-kisoihin päästä", toteaa Kanerva. "Johonkin kilpailuun haluan heinäkuussa mennä. Täytyy selvittää Ratsastajainliitosta, tarvitsenko vielä lisätuloksia MM-kisoja varten", hän jatkaa. Kanervan mukaan 12-vuotias Lord of Lennox on mukava ja oppivainen. Lisäksi sillä on vielä käyttämätöntä potentiaalia. Ratsukko starttaa lauantaina GP Kürissä.

Kanerva otti tänään myös toisen sijoituksen, kun hän oli CDI2*-tasolla ratsastetussa Prix St. Georges -luokassa toinen 8-vuotiaalla Capolla. Ratsukon prosentit olivat 70,132. Terhi Stegars sijoittui samassa luokassa seitsemänneksi Dalou Shanilla tuloksella 68,368 prosenttia.

Tulokset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti