maanantai 21. huhtikuuta 2014

Andreas Helgstrand hevosen epäsopivaan kohteluun liittyvän kohun keskellä

Tanskan nimekkäimpiin kuuluva ratsastaja, valmentaja ja hevoskauppias Andreas Helgstrand on joutunut aiheeltaan ikävän keskustelun keskipisteeksi. Julkisuuteen on levinnyt kuvia reilu viikko sitten olleesta Helgstrandin tallin avoimien ovien päivästä ja nimenomaan Helgstrandista ratsastamassa ykköshevostaan Akeem Foldageria. Kuvissa hevosen suu on auki ja sen kieli on sininen, lisäksi hevosen kyljissä näkyy tummia alueita ja turvotusta. Yksityishenkilön ottamat kuvat julkaistiin hevosten huonoon kohteluun vahvasti aiemminkin kantaa ottaneen Epona.tv:n Facebook-sivulla.

Kuvat ovat herättäneet kiivasta keskustelua ja myös Tanskan ratsastajainliitto on joutunut reagoimaan asiaan valtuuttamalla eläinlääkärin tutkiman Akeem Foldagerin ja keskustelmalla Helgstrandin kanssa. Tutkimuksen tehneen eläinlääkärin mukaan hevosen suusta löytyi merkkejä siitä, että kuolainten käyttö ei ole ollut asianmukaista. Kyljissä sen sijaan ei ollut merkkejä liiallisesta kannusten käytöstä. Toisessa kyljessä oli kuitenkin havaittavaissa kystanomainen kyhmy, joka ei eläinlääkärin mielestä liity kannusten käyttöön (?!). Oman kiinnostavan lisänsä asiaan tekee se, että Tanskan ratsastajainliiton puheenjohtajana toimii Helgstrandin isä Ulf Helgstrand. Tanskan ratsastajainliitto on kuitenkin tiedotteessaan todennut, että suussa olevat ongelmat ovat selviä merkkejä epäasiallisesta apujen käytöstä ja liitto on tehnyt Helgstrandille selväksi, että hänen kankikuolainten käyttönsä ei ole ollut hyväksyttävää tai linjassa liiton eettisten ohjeiden kanssa.

Helgstrand itse on kommentoinut asiaa mm. kertomalla, että kuvissa näkyneet tummat jäljet Akeem Foldagerin kyljissä johtuvat siitä, että hevonen on klipattu talven aikana monta kertaa (?). Helgstrand syyttää tilanteesta myös epäsopivaa kuolainta ja liian kireällä ollutta kankiketjua. On toki aiheellista kysyä, eikö hänen tasoisensa ratsastajan tulisi huomata, jos kuolain ei sovi hevoselle vaan aiheuttaa sille kipua. Helgstrandin mukaan Akeem Foldager jää tauolle kunnes sen suu on parantunut. Hän on myös antanut Tanskan ratsastajainliitolle oikeuden tarkkailla Akeem Foldageria, jotta esille tulleet epäkohdat saadaan kuntoon.

Paljon huomiota ympäri maailmaa kerännyt tapaus on saanut nyt ainakin osan Helgstrandin sponsoreista harkitsemaan uudestaan tukeaan kyseiselle ratsastajalle. Sekä rehuvalmistaja Equsana että hevostarvikkeita myyvä Linsmark ovat lopettaneet sponsorisopimuksensa Helgstrandin kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti