tiistai 3. joulukuuta 2013

CDI3* Pariisi: Stegarsille kürin voitto ennätystuloksella

Stegars ja Axis TSF Mannheimissa toukokuussa
Terhi Stegars ja Axis TSF jatkoivat hyviä otteitaan Pariisissa tämänpäiväisessä Grand Prix Kürissä. Ratsukko teki uransa parhaan kür-tuloksen 76,450 prosenttia ja otti sillä upean voiton 15 ratsukon luokassa. Yksi tuomareista, saksalainen Katrina Wüst arvioi suorituksen jopa yli 79 prosentin arvoiseksi!

Stegars ratsasti Pariisissa ensimmäistä kertaa uuden kür-ohjelmansa, jonka on suunnitellut saksalainen säveltäjä Ralf Roder. Sama mies on myös Stegarsin aiemman kür-ohjelman arkkitehti. Stegars kuvailee uutta ohjelmaansa aiempaa dramaattisemmaksi ja tietenkin vaikeustasoltaan vaativammaksi. Se sisältää mm. siirtymiset piaffipiruetista laukkapiruettiin ja takaisin sekä lisätystä laukasta laukkapiruettiin.

Huikeasta tuloksesta huolimatta parantamisen varaa ilmeisesti löytyy, sillä suomalaisratsastaja ei ollut tänään täysin tyytyväinen tullessaan radalta. "Kun tulin tänään radalta, ajattelin ettei mennyt yhtään hyvin. Jouduin jarruttamaan paljon radalla, esimerkiksi todella hidastamaan kokoamisissa ennen lisäyksiä, sillä olin jatkuvasti musiikin edellä. Minua itseäni tämä häiritsi hirveästi, mutta ilmeisesti muut eivät sitä huomanneet ja lopputulos oli tarpeeksi hyvä", summasi Stegars tuntemuksiaan.

Toinen ja kolmas sija menivät tänään isäntämaa Ranskan kärkinimille. Kakkonen oli Marc Boblet elegantilla tammallaan Noble Dream Concept Sol prosentein 76,225 ja kolmonen Jessica Michel Riwera de Husilla tuloksella 74,125 prosenttia. Molemmat ratsukot olivat mukana Herningin EM-kisoissa ja Michel edusti maataan viime vuoden olympialaisissa.

Stegars ja Axis kilpailevat seuraavan kerran parin viikon päästä Lontoon World Cup -kisassa. "Oli tosi hyvä mennä uusi ohjelma nyt täällä, Lontoossa pystyn ratsastamaan jo paljon paremmin musiikin tahdissa. Kahden seuraavan viikon aikana täytyy tehdä aika paljon työtä, että pääsemme samaan harmoniaan ja sujuvuuteen kuin vanhassa ohjelmassamme", hän suunnittelee.

Tulokset

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti