perjantai 12. heinäkuuta 2013

Briteiltä kova joukkue EM-kisoihin - Kaikki viime vuoden olympiakultamitalistit mukana

Brittien joukkue elokuussa järjestettäviin EM-kisoihin on nimetty. Maa lyö kovat kortit pöytään, sillä Tanskaan matkaa sama joukkue, joka voitti viime vuonna Lontoossa olympiakultaa. Charlotte Dujardinin ja Valegron, Carl Hesterin ja Utophian sekä Laura Tomlinsonin ja Mistral Höjriksen muodostamaa menestyskolmikkoa täydentää senioreiden maajoukkueen ensikertalainen Michael Eilberg Half Moon Delphillä.

Eilbergiä lukuunottamatta brittiratsukot ovat kilpailleet tällä kaudella säästeliäästi: Dujardin on kilpaillut Valegrolla kansainvälisesti vain kerran samoin kuin Tomlinson Mistral Höjriksellään, Hester puolestaan ei ole kilpaillut itse Utophialla kertaakaan. Utophiaa on Hesterin sijaan kilpailuttanut muutamia kertoja tällä kaudella Dujardin. Ratsukot ovat ottaneet voiton kaikista edellämainituista starteista, joten joukkueen tuloskunnosta ei pitäisi olla epäilyksiä. Joukkueen ensikertalainen Eilberg on monelle tuttu nimi NHMM-kisoista. Hän luotsasti Woodlander Farouche -tamman kahteen perättäiseen mestaruuteen viime ja edellisvuonna.

Gareth Hughes on DV Stenkjers Nadonnalla toimii Tomlinsonin ja Eilbergin vararatsukkona, Utophia on nimetty Dujardinin vararatsuksi ja Hesterillä varalla on kaksi hevosta, Fine Time 13 ja Dances With Wolves.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti